LAULUSEURAN JÄRJESTÄMÄT TAPAHTUMAT JA TILAISUUDET
1995 1996 1997 1998 1999 2000 20012002
2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Junnun Lauluseura on järjestänyt kuluneiden vuosien aikana mm:
- Toritapahtumia
- Yhteislaulutilaisuuksia
Ensimmäisenä toimintavuonna (1995) järjestettiin useita yhteislauluiltoja kotkalaisissa pubeissa ja Kotkan torilla sekä suorat lähetykset kahdesta yhteislauluillasta radio Albatrossiin (Esa Honkanen).
- Laulukisailut ravintolalaiva "Rellussa"
- Kannustus-stipendejä nuorille muusikoille, laulajille ja musiikin opiskelijoille
- Jäsentilaisuuksia, matkat, esitelmät, teemaillat
1995
- 15.7. järjestettiin ensimmäinen Lehmän ”rukouslauantain” lauluristeily, josta on sittemmin tullut Lauluseuran perinteinen kesätapahtuma. Alkuun
1996
- 30-31.3. Kippis-laulukilpailu, jonka voitti Timo Mäenpää kappaleella Yläkerran Nestorin malja.
- Juha Vainion valokuvanäyttely ”Kotkan poikii…” maaliskuussa, Konserttitalon galleriassa
- 19.6. Lauluseuralla oli ensimmäistä kertaa esiintymisvuoro Sapokan Vesipuistokonsertissa.
- 6.7. Lehmän Lauluristeily, Rukouslauantai Lehmässä. Alkuun
1997
- 15.3 Junnun Consut, Kotkan Lyseolla Lauluseura yhdessä Kotkan Lyseon Senioreiden kanssa
- Vivan risteily, kesäkuussa
- Sapokan Puistokonsertti, kesäkuussa
- Lehmän rukouslauantai lauluristeily, heinäkuussa
- 18.11. Junnun konsertti Konserttitalossa, esiintyjinä Kotkan Kaupunginorkesteri, Marita Taavitsainen, Erkki Liikanen ja Aarno Raninen. Alkuun
1998
- 10.5. Juha Vainion 60 v-juhlakonsertti Konserttitalossa. Konsertin pääesiintyjät olivat Eino Grön ja Jukka Ojala
- Vivan risteily, kesäkuussa
- Junnun valokuvanäyttely ”Kotkan poikii…”
- huhtikuussa Karhuvuoren kirjastossa
- toukokuussa Kotkan kirjastossa
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- Sapokan Puistokonsertti, heinäkuussa. Alkuun
1999
- 9.5 Äitienpäiväkonsertti, Kyminsuu Karhula
- Heinäkuussa risteiltiin perinnelaivoilla Vivanilla ja Inga-Lillilla Tallinnaan Laulujuhlille.
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- 23.6. Sapokan Puistokonsertti
- Junnun valokuvanäyttely, Kotkan Konserttitalolla
- Kulttuuriristeily, kotkalaisten kulttuurijärjestöjen yhteinen risteily Kristiina Brahella Lappeenranta-Viipuri-Kotka joulukuussa. Alkuun
2000
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- 12.7. Sapokan Puistokonsertti
- 9.11. järjestettiin Warsinainen Taiteilijajuhla yhdessä Kyminlinnan-Kotkan Lions-klubin kanssa. Konsertti oli Pertti Metsärinteen, Reijo Tanin ja Heikki Kauppisen 155-vuotistaiteilijajuhla. Alkuun
2001
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- 24.7. Sapokan Puistokonsertti, heinäkuussa
- Reijo Tanin 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetyt Tanssit Työskillä joulukuussa. Tilaisuudessa esiintyi joukko kotkalaisia taiteilijoita. Alkuun
2002
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- Sapokan Puistokonsertti, heinäkuussa
- Sellaista Elämä On-seminaari ravintola Kairossa, yhteistyössä Kesäyliopiston ja Kotka Jazz:in kanssa. Alkuun
2003
- 14.02. Ystävänpäiväkonsertti Ravintola Kairossa, Erik Lindström ja Dream Team
- Lehmän lauluristeily
- Sapokan Puistokonsertti
- 10.3. Suuri viihdekonsertti äitienpäivän aattona, Konserttitalolla. Esiintyjinä olivat Erik Lindström, Erkki Liikanen, Jukka Ojala sekä kotkalaisia taiteilijoita.
Orkesteria johti Kalevi Ukkola. Alkuun
2004
- 13.2. Ystävänpäiväkonsertti Kairossa Erik Lindström orekestereineen
- 6.03. Ystävän laulu-konsertti,V-M Loirin konsertti Ravintola Kairossa
- Lehmän lauluristeily, heinäkuussa
- 21.7. Sapokan Puistokonsertti
- 13.11. Junnun Lauluseuran 10-vuotisjuhlakonsertti, Kotkan Konserttitalolla
Juhlavuoden päätapahtuma oli Suuri Viihdekonsertti Isänpäivän aattona. Konsertissa esiintyivät Eino Grön, Erkki Liikanen, Reijo Tani, Kristiina Lanki ja JaZZet–yhtye ja Hyvän Tuulen Laulajat, musiikin johto Kalevi Ukkola. Alkuun
2005
- 12.2 Ystävänpäiväkonsertti Ravintola Kairossa Erik Lindström Dream Team esiintyi
- 7.5. Viihdekonsertti Kotkan Konserttitalolla, Erik Lindström, Laura Voutilainen ja JASO Big Band, juontajana Raimo Häyrinen
- Lehmän lauluristeily
- 27.7. Sapokan Puistokonsertti
- 2.11. Kielletyt levyt, Jake Nyman, Ravintola Kairossa
- 12.11. Isänpäiväkonsertti Ruokolahti Sving Quintet ja Erkki Liikanen, Ravintola Kairossa. Alkuun
2006
- 21.3. Hiski Salomaa-jäsenilta Ravintola Kairossa, illan alusti Hilppa Kimpanpää
- 20.4, 20.5., 15.6. ja 6.7. Yhteislaulutilaisuudet Albatrossin siivellä
- 26.7. Sapokan Puistokonsertti
- 4.10. Jäsenilta, jossa toimittaja ja suomalaisen iskelmän historioitsija Maarit Niiniluoto kertoi Juha Vainion ja Toivo Kärjen yhteistyöstä noin 25 vuoden ajalta.
- 12.11. Isänpäiväkonsertti Ravintola Kairossa Arja Saijonmaa esitti pianistin säestyksellä vanhempaa- ja uudempaa musiikkituotantoaan.

- 14.12. Yhteislaulutilaisuus Kotkan VPK:n talolla. "Kevyesti Jouluun" yhteislaulutilaisuudessa esiintyivät ja laulattivat yleisöä Anna-Maija Laitinen, Anne Peltonen, Susanna Tikkanen, Jouni Tani, Hannu Torkkeli ja Kari Vuorela Karibia-orkesterin säestyksellä. Juontajana toimi Terho Koistinen. Alkuun
2007
- 14.2. Ystävänpäiväkonsertti Ravintola Kairossa.
Erik Linström Dream Team intoutui jälleen kerran mahtavaan menoon ja salintäyteinen yleisö palkittiin tälläkertaa "ylipitkällä" konsertilla. Ylipitkällä todettakoon tässä myöteisessä mielessä, niin kuin Erik itse totesi he eivät ole koskaan aiemmin kotkassa soittaneet näin pitkää keikkaa. Tämä johtunee varmaankin siitä mitä Erik alkupueessaan totesi, Kotkaan on kiva tulla koska täällä on Suomen paras yleisö.Valokuvia
- 7.6. Albatrossin siivellä Yhteislaulutilaisuus
Tämän kesän yhteislautilaisuuksien juontajana ja laulattajana on Erkki "Eki" Liikanen. Liekö tämä seikka vai viime kesän loistavan vastaanoton saaneet lauluillat saivat aikaiseksi sen, että nyt pidetyssä yhteislaulutilaisuudessa oli ennätysmäärä yleisöä (lue; laulajia 350-400).
Kiitos Junnun Lauluseuran hyvien yhteistyökummpanien paikalle saatiin todella näyttävä esiintymislava sekä tuoleja ja penkkejä katsomon tarpeisiin. Säiden haltijat olivat jälleen kerran myötämielisiä sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli.
Eki tuntui viihtyvän ja niin myös yleisö, sillä Ekin hauskojen tarinoiden ja juttujen myötä tilaisuus venyi lähes kaksi tuntiseksi. Valokuvia
- 5.7 Albatrossin siivellä Yhteislaulutilaisuus
Tämän kesän toinen yhteislaulutilaisuus keräsi vieläkin enemmän laulajia (n.450-550 laulajaa) kuin ensimmäinen 7.6 pidetty tilaisuus . Erkki Liikanen juonsi tilaisuuden ja toimi esilaulajana useimmissa kappaleissa sekä hauskutti yleisöä mukavilla jutuillaan. Solistivieraina tälläkertaa oli viime kesän lauluillosta tuttu Kirsi Korhonen sekä taustabändinä tomineen Lauluseuran orkesterin kosketinsoittaja Kari Vuorela.
Ilmojen haltijat hellivät meitä molemmissa tilaisuuksissa ja yleisön kiitoksista ja kannustavista kommenteista "huolimatta", suuntaamme ajatuksemme jo kohti ensi kesää ja uusia yhteislauluiltoja sillä tällaisilla tilaisuuksilla näyttää olevan tilausta. Kiitämme kaikkia mukana olleita ja toivotamme kaikki tervetulleiksi tuleviin Junnun Lauluseuran järjestämiin tilaisuuksiin. Seuratkaapa ilmoittelua!
Erityis kiitokset yhteistyökummpaneillemme Kuljetus Rihu Oy, Kotkan Kertun Juha Kinnunen, Torikahvilan Ismo Räty, Cafe Kristiina, Tulikukko, Restec Oy ja Kotkan Kaupunki.
18.7 Sapokan Vesipuistokonsertti
Kesän koho kohtia Junnun Lauluseuran toiminnassa on lauluseuran järjestämä Vesipuistokonsertti.
Jo perinteiseen tapaan lavalla nähtiin ja kuultiin useita upeita solisteja. Illan aloitti tilaisuuden juontajana toiminut Erkki Liikanen. Ekin lisäksi esiintyivät; Kristiina Lanki, Jarno Ollikainen, Anne Peltonen ja Irmeli Mäkelä sekä Kotkan Lyseon Kuoropoikien Seniorit johtajanaan Jouko Koivukoski. Orkesterina toimi Junnun lauluseuran orkesteri kapelimestarinaan Kalevi Ukkola (p) Kari Vuorela (keyb.acc.) Hannu Niemi (b) Kai Vuorela (dr) Jukka-Pekka Kairaneva (g).
Vaikka Kotkassa oli samaan aikaan Tall Ship´s Race -tapahtuma upeine purjelaivoineen ja useine konsertteineen, saapui sapokan rannoille satoja kuulijoita seuraamaan konserttia. Siitä nöyrimmät kiitoksemme Teille kaikille.
Valokuvia
- 30.9 Erik Lindströmin 85 vuotis juhlakonsertti Kotkan Teatterissa.
Erik Lindström halusi pitää 85 vuotis juhlakonserttinsa Kotkassa, koska kotkalaiset kuulemma ymmärtävät hänen musiikkiaan. Näin kertoi Erik itse konsertin aluksi vastaten siihen miksi konsertti pidetään juuri Kotkassa.
Erik ja Dream Team, Wade Mikkola (b), Pentti Lasanen (sax,tr,fl,kl), Pekka Toivanen (sax), Erkki Liikanen (dr) ja Seppo Hovi (p) ovat vierailleet useana vuonna Junnun Lauluseuran järjestämissä ystävänpäiväkonserteissa Ravintola Kairossa. Koska täällä "hommat" hoidetaan aina tosi hienosti toivoi Erik, että Junnun Lauluseura järjestäisi hänen 85-vuotis juhlakonserttinsa. Niinpä lauluseura tarttui "härkää sarvista" ja yhdessä Kotkan Kaupunginteatterin kanssa tilaisuus päätettiin toteuttaa.
Yli kaksituntisessa konsertissa kuultiin Erikin omia sävellyksiä vuosikymmenten ajalta mm. Main Road 7, Pikku Midinetti, Muistatko Monrepos'n, Etkö uskalla mua rakastaa, Just Nothing, Juhannustanssit, Ranskalaiset korot ym.ym.. Solisteina esiintyivät Helena Siltala, Irmeli Mäkelä ja Nat Newborn sekä yleisön joukosta lavalle pyydetty Kristiina Lanki.
Sokerina pohjalla Ossi Runne trumpetteineen.
Tilaisuuden juonsi tutulla ammattitaidolla Seppo Hovi. Hän valotti yleisölle Erikin pitkää taivalta musiikin parissa säveltäjänä ja muusikkona. Kertoi soitettavista kappaleista ja niiden synnystä, välillä haastatellen Erikiä.
Teatterin katsomo oli viimeistä paikkaa myöten loppuun myyty ja salin täyteinen yleisö piti kuulemastaan. Konsertin lopussa taputuksista ei meinannut tulla loppua. Encoren jälkeen totesi Erik; Menkää nyt kaikki kotiin, me soitamme hiljaa taustalla sen aikaa kun poistutte salista ja näin tehtiinkin.
Loistava konsertti sai näin mukavan lopunkin. Tosin "narikka väelle" oli jotkut valittaneet, että tilaisuus loppui "taas" aivan liian aikaisin. Mutta ei makiaa mahan täydeltä, jätetään vähän nälkää tuleviinkin tapahtumiin.
Kiitos Erik ja Dream Team tervetuloa takaisin Ystävänpäiväkonserttiin ravintola Kairoon helmikuussa 2008.
Valokuvia Alkuun
2008
Ystävän konsertti 17.2.2008
Junnun Lauluseuran perinteinen Ystävänpäiväkonsertti pidettiin tänä vuonna tuttuun tapaan Ravintola Kairossa.
Koska konserttipäivä ei ollut "itse" ystävänpäivänä eli 14.2 oli koko tilaisuus nimetty tällä kertaa Ystävän Konsertiksi. Yleisöä saapui paikalle jo lähes kaksi tuntia ennen tilaisuuden alkua, niinpä mm. Erik ja Dream Team joutuivat luopumaan harjoituksista koska salissa oli jo kymmeniä kuulijoita. Hyvissä ajoin ennen klo 15 alkanutta konserttia oli sali jo täynnä.
Itse konsertti kulki osin uusien osin vanhojen tahtien merkeissä. Tuttuun tapaan Erik hauskutti yleisöä juonnoillaan. Seppo Hovikin intoutui pianonsa takaa astelemaan mikrofonin ääreen hauskuttamaan kuulijoita.
Helena Siltalan lisäksi kuultiin toisena solistina "Kairon ensikertalaista" Kai Lindiä. Lähes 40 vuotta täytyi "pojan" tehdä keikkaa ennen kuin pääsi Kairoon esiintymään totesi Erik, jolta itseltään ehti kulua yli 60 vuotta ennen kuin hän itse pääsi ensi kerran Kairoon keikalle. Kai Lind tunnetaan laulamisen lisäksi mainiona viheltäjänä, josta kuultiin parikin näytettä konsertin aikana. Lauluesityksistä Erik Lindströmin sävellys "Armi" taisi purra parhaiten kuulijajoukkoon. Bändi intoutui jälleen kerran mahtavaan menoon, toinen toistaan maukkaampia sooloja kuultiin illan aikana. Kaikki hyvä loppuu aikanaan niinpä; Näkemiin ja hyvää kotimatkaa toivotti Erik konsertin lopuksi. Lähes kolme tuntia (pieni tauko välissä) sai yleisö nauttia Erik Lindströmin ja Dream Teamin musiikista Ystävän konsertissa. Iloisia ilmeitä kasvoillaan, konsertin annista turisten, ihmiset vetäytyivät koteihinsa sunnuntai-illan viettoon. Ensi vuonna nähdään jos terveyttä riittää totesi Erik lopuksi.
Valokuvia
70 vuotta Juha Vainion Syntymästä konsertti 10.5.2008
10.5 2008 tuli kuluneeksi 70 vuotta Junnun syntymästä ja tämän merkkipäivän kunniaksi Junnun Lauluseura järjesti Kotkan Konserttitalolla muistokonsertin, jossa kotkalaiset ja entiset kotkalaiset solistit ja muusikot soittivat ja lauloivat Juhan säveltämiä ja sanoittamia kappaleita. Konsertin solisteina esiintyivät Erkki Liikanen, Irmeli Mäkelä, Jukka Ojala, Kristiina Lanki ja Marjot Siikasaari. Janatuisen Jatsiyhtyeessä nähtiin kapelimestarina Pertti Metsärinne (p,tr), Jukka Ojala ja Erkki Liikanen (dr), Jose Liikanen (b), Kalevi Ukkola (p), Mika Huusari (acc) ja Heikki Kauppinen (kl). Tilaisuuden juonsi Raimo Häyrinen. Konserttitalon kaikki istumapaikat, niin salissa kuin parvellakin oli loppuunmyyty.
Lauluseuran yhtenä tarkoituksena on kannustaa nuoria musiikin opiskelijoita, niinpä ennen varsinaisen konsertin alkua tarjottiin lämmittelybändin paikkaa Junnu Instituutin oppilaista kootulle orkesterille, Trio Dali (kvartetti) Ville Tolvanen (p), Heikki Halonen (g), Jukka Haavisto (b) ja Mikko Neimo (dr). Pojat hoitivatkin homman "kotiin" ja konsertin lopuksi soittajat palkittiin lauluseuran stipendillä. Samoin Junnun Lauluseura halusi antaa stipendin Mika Huusarille ansiokkaasta toiminnasta Kotkan musiikkielämän ja jazzin hyväksi tekemästään työstä. Lauluseuralla on myös silloin tällöin tapana kutsua seuran kunniajäseneksi joku ansioitunut taiteilija tai muulla tavoin erityistä ansiota hankkinut henkilö ja tällä kertaa kunniajäsenksi nro 12 kutsuttiin Ilkka Vainio. Salintäyteinen yleisö nautti parituntisesta konsertista Junnun musiikin parissa. Illan aikana kuultiin mm. Albatrossi, On suru jäänyt sydämeen, Janatuinen Svengaa, Jamit, Kun, Jäit vierellein, Suviyössä tango soi, Pankinjohtajan vapaailta, Mun sydämeni tänne jää.
Valokuvia
Albatrossin Siivellä, Yhteislaulutilaisuus 12.6.2008

Vuoden 2008 ensimmäinen lauluilta 12.6 "Maretariumin kentällä" saatiin jälleen kerran viettää aurinkoisessa, joskin hieman kylmässä säässä. Koko päivän jatkuneet sadekuurot väistyivät iltapäivän tunteina ja aurinko paistoi kun Mikko Alatalo, toinen tämän kesän juontajista laulatti ja nauratti kotkalaisyleisöä. Lähes kaksituntisen lauluillan aikana laulettiin niin Junnun kuin mm. Juicen lauluja. Illan solistivieraina Mikon lisäksi olivat Kirsi Korhonen ja Junnun Lauluseuran bändin kosketinsoittaja Kari Vuorela. Kotkan poikii... laulettiin tilaisuuden lopuksi ja silmin nähden tyytyväinen lauluiltayleisö oli nauttinut kuulemastaan ja näkemästään. Tervetuloa takaisin 10.7. silloin tämän kesän toinen juontaja Erkki Liikanen laulattaa yleisöä joten... nähdään silloin.
Valokuvia
Albatrossin Siivellä, Yhteislaulutilaisuus 10.7.2008

Kesän 2008 toinen yhteislauluilta saatiin viettää jälleen kerran kauniissa ilta-auringonpaisteessa.
Iltapäivällä vielä näytti sateen uhka todennäköiseltä, mutta kun kello läheni tilaisuuden alkua aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Lauluillan vetäjäksi saatiin tällä kertaa Erkki Liikanen. Ekin johdolla ihmisiä niin laulatti kuin naurattikin. Illan toisena solistina oli Junnun Lauluseuran järjestämän laulukilpailun voittaja Raija Kautonen Lahdesta. Kevään 2008 aikana lauluseura järjesti avoimen laulukilpailun kaikille halukkaille ja kilpailuun osallistuneiden joukosta lauluseuran raati valitsi voittajaksi Raija Kautosen.
Heleä-ääninen Raija valloitti kotklaisyleisön hienoilla tulkinnoillaan. Ja selvisihän se lopuksi, nykyään lahtelainen Raija kertoi olevansa syntyään kotkalainen, joten loppujen lopuksi voitto "kansallisessa kisassa" tuli kotiin. Illan aikan bändin kosketinsoittaja Kari Vuorela laulatti yleisöä pariin otteeseen. Muut bändiläiset olivat Kai Vuorela (dr), Ari Rousku (b), Jukka-Pekka Kairaneva (gtr) ja äänentoistosta vastasi
Ari Helin. Puolitoistatuntinen lauluilta päättyi tutuun tapaan lauluun Kotkan Poikii Ilman Siipii. Silminnähden tyytyväinen lauluiltayleisö, jota oli muuten enemmän kuin koskaan aiempina kertoina, poistui pikkuhiljaa koteihinsa ympäri Kotkaa.
Valokuvia
Sapokan Vesipuistokonsertti 23.7.2008
Junnun Lauluseuran perinteinen Sapokan Vesipuistokonsertti saatiin viettää jälleen kerran loistavassa auringonpaisteisessa kesäillassa. Tällä kertaa solistivieraina oli joukko entisiä kotkalaisia + näyttelijä Otto Kanerva, joka mm. viime näytäntökaudella vieraili Kotkan Kaupunginteatterissa.
Nimittäin Marita Taavitsainen, Kristiina Lanki, Raija Kautonen ja Erkki Liikanen entisiä kotkalaisia kaikki.
Lauluseuran bändin Kari Vuorela (keyb), Kai Vuorela (dr), Hannu Niemi (b), Jukka-Pekka Kairaneva (g), ja Mika Huusari (acc) säestyksellä solistit tulkitsivat Junnun lauluja. Poikkeuksena Maritan esittämä Andre, jonka kertosäkeeseen yleisönkin yhtyi laulamaan. Solistivieraiden jälkeen lauloivat Jouko Koivukosken johdolla Kotkan Lyseon Kuoropoikien Seniorit kolme kappaletta, pianosäestyksestä vastasi Tapani Arvola.
Konsertin lopuksi kaikki esiintyjät lauloivat tutun Kotkan Poikii... Yleisö, jota oli muuten enemmän kuin koskaan aiemmin yli 1000, poistui tyytyväisenä Junnun lauluja hyräillen hämärtyvään kotkan iltaan.
Valokuvia Alkuun
2009
Maapalloilua revyy 16.1.2009
Vuoden 2009 toiminta alkoi tammikuussa 16.1 järjestetyllä jäsentapahtumalla. Lauluseura osti ennakkonäytöksen ravintola Kairossa
esitettävään Maapalloilua revyyseen. Lauluseuran jäsenet ystävineen täytti mukavasti koko salin. Kairossa on
Ystävän konsertti 15.2.2009

Ystävän konsertti pidettiin 15.2. ravintola Kairossa. Tuttuun tapaan Erik Lindström ja Dream Team viihdytti salin täyteistä yleisöä. Erik Lindström (vib), Seppo Hovi (p), Pantti Lasanen (kl,tr,sax), Pekka Toivanen (sax), Vade Mikkola (b), Erkki Liikanen (dr) Solisteina kuultiin Helena Siltalaa ja Kotkan omaa "tyttöä" Irmeli Mäkelää. Kappaleina kuultiin muutamien vanhojen tuttujen sävelmien kuten Flowers ja Ranskalaiset korot lisäksi mm. Avalon, Gudi gudi ja Ruusuilla tanssija jonka tukitsi Helena Siltala. Lähes kaksi ja puolituntisen konsertin jälkeen hymyilevä ja hyväntuulinen konserttiyleisö oli silminnähden nauttinut täysin siemauksin "Vanhan Herran" ja Dream Teamin musiikista.
Valokuvia Alkuun
Albatrossin siivellä yhteislaulutilaisuus 11.6.2009
Kesän ensimmäinen lauluilta saatiin viettää jälleen kerran kirkkaassa auringonpaisteessa. Laulattajana/juontajana yleisöä viihdytti Erkki Liikanen. Illan solistivieraina kuultiin Tuuli Arolaa ja Jouni Tania. Tälle kesälle oltiin muutettu hieman "konseptia" eli kaikki solistit lauloivat aina kaksi laulua peräkkäin. Tällä tavoin solisti vaihtui melkein koko ajan ja yleisöllä oli uutta nähtävää ja kuultavaa. Lauluseuran bändissä nähtiin tuttuja kasvoja; Kari Vuorela (keyb), Kai Vuorela (dr), Hannu Niemi (b) ja Jukka-Pekka Kairaneva (gtr). Tilaisuuden äänentoistostosta vastasi Ari Rousku. Lähes kaksituntisen lauluillan lopuksi kaikki solistit lauloivat yhdessä Kotkan Poikii... johon lauluun yhtyivät myös n.400-500 laulajaa täysin palkein.
Valokuvia Alkuun
Albatrossin siivellä yhteislaulutilaisuus 9.7.2009
Kesän toinen yhteislaulutilaisuus pidettiin 9.7 tutulla paikalla Maretariumin edustalla. Tällä kertaa sade meinasi pilata koko tilaisuuden, mutta kun päästiin kunnolla alkuun väistyivät sadepilvet ja ilta saatiin vietyä kunnialla lävitse. Jopa taivaskin selkisi ja aurinko pilkahti sinisellä taivaalla.
Laulattajaksi/juontajaksi saimme viime kesältä tutun parivaljakon Mikko Alatalo säestäjänään hanuristi Jammi Humalamäki.
Lauluseuran bändi hoiti komppipuolen. Yleisöäkin ilmaantui paikalle kiitettävä määrä, vaikka alkuilta näyttikin aluksi sateiselta. Junnun laulujen lisäksi tarjoiltiin laulajille Alatalo/Rinne sävellyksiä/sanoituksia sekä joitakin Juice Leskisen kappaleita. Paikallista väriä toivat solistivieraat Kirsi Korhonen ja Esa Piilola, jotka kumpainenkin laulattivat yleisöä nejän laulun verran. Kaiken kaikkiaan ilta onnistui mukavasti. Mikko nauratti ja laulatti yleisöä lähes puolentoista tunnin verran. Jälleen kerran tyytyväinen lauluiltayleisö katosi "kotkan yöhön" hyräillen Junnun melodioita mennessään.
Valokuvia Alkuun
Vesipuistokonsertti 15.7.2009
Lauluseuran Vesipuistokonsertin solistivieraisiin ja jopa bändiinkin oli satsattu tällä kertaa erityisesti. Illan juontaja/solistina kuultiin Erkki Liikasta, joka rentoon tapaansa otti yleisönsä niin lauluillaan kuin juonnoillaankin.
Paikallisia solisteja edustivat Elina Hjelt ja Teemu Seppälä. "Ellu", vasta valmistunut laulunopettaja hurmasi yleisön loistavalla tulkinnallaan ja ammattimaisella otteellaan koko hommaan. Samoin teki myös Teemu. Heidän yhdessä esittämänsä duetto laulusta "Ääretön Aava" oli todella nautittavaa kuultavaa. Turun suunnalta olimme saaneet vieraaksemme Kirsi Kirstuan. Kirsihän tunnetaan ehkä parhaiten Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangoprinsessan tittelistä vuodelta 1990. Kirsi osoitti jälleen kerran sen, ettei kukaan saa turhaan esim. tangoprinsessan titteliä. Kaunis lauluääni, hyvät tulkinnat esittämistään kappaleista osoittivat sen. Illan "tähtisolistina" kuultiin Jukka Kuoppamäkeä. Satojen laulujen, kymmenien hittien säveltäjä esitti kolme uutta sävellystä uusimmalta levyltään. Yleisö kenties odotti enemmänkin vanhoja hittejä, mutta viimeisenä kappaleena esitetty "Sininen ja Valkoinen" tyydytti varmaan kaikkia kuulijoita.
Kun alussa viittasin, että bändiinkin oli satsattu, niin "vakio ukkojen" Kari Vuorela (keyb), Kai Vuorela (dr), Hannu Niemi (b) ja Jukka-Pekka Kairaneva (gtr) lisäksi saatiin hanuristiksi Mika Huusari. "Miksa" on takuu varma soittaja, kaikille kotkalaisille tutuksi tullut hanuristi. Hän "maalaili" useisiin kappaleisiin maukkaita hanurille sopivia kuvioita ja toi näin mukavan fiiliksen ja lisän ko. lauluihin. Sokerina pohjalla, Karhulassa nuoruusvuotensa asustellut Juha Björninen (gtr). Nykyisin Helsingissä asuva, sadoissa levytyksissä mukana ollut kitaristi, TV:stä tuttu soittaja, useiden tähtien taustabändeissä soittanut kitaristi, esitti soolonumeronaan oman sävellyksensä "Gongista Door", joka sai yleisössä jopa hurraa huutoja aikaiseksi. Konsertin "taiteellisesta" annista vastasi kahdella kappaleella "Palaja Sorrentoon" ja "O Sole Mio" tenori Veijo Varpio pianistina Esa Ylönen. Konsertin lopuksi Kotkan Lyseon Kuoropoikien Seniorit johtajanaan Jouko Koivukoski lauloivat kaksi kappaletta sekä yhtyivät kaikkien esiintyjien yhteisesti laulamiin "Kotkan poikii ilman siipii" ja "Sininen ja valkoinen" kappaleisiin. Konsertin loistavasta äänentoistosta vastasi jälleen kerran "kultakorva???" Ari Rousku.
Valokuvia Alkuun
Juha Vainion kauneimmat laulut
Konsertti Kotkan Kirkossa 15.11.2009 klo 16.00.
Kristiina Lanki ja Erkki Liikanen, laulu, Esa Ylönen, urut, piano, juonataja Antero Kekkonen.
Junnun lauluseura järjesti ensimmäistä kertaa kirkkokonsertin. Teemaksi oli valittu "Juha Vainion kauneimmat laulut". Solisteiksi pyydettiin lauluseuran "luotto" solistit Kristiina Lanki ja Erkki Liikanen. Säestäjänä toimi Kotkan Seudun musiikkiopiston säestäjä Esa Ylönen.
Komeasti konsertti alkoikin kun Esa Ylönen soitti Kotkan kirkon uruilla sovituksensa kappaleesta Albatrossi. Urkuparvelta solistit lauloivat kappaleen Ystävän laulu. Tämän jälkeen juontajana toiminut Antero Kekkonen toivotti kuulijat, joita oli muuten kirkkoon saapunut useampi sata, tervetulleeksi. Solistit siirtyivät kirkon etuosaan, josta konsertti jatkui Esan säestäessä heitä pianolla. Konsertin yksi "helmistä" oli Esa Ylösen ja Kristiina Langin yhdessä esittämä ja Esan sovittama kantaesitys, vast' ikään menehtyneen Junnun lauluseuran kunniajäsenen Keijo Laitisen sävellys Rukous / Prayer of the Imperfect, V.A.Koskenniemen sanoihin. Konsertin lopuksi Kristiina ja Eki lauloivat yleisön kanssa Kotkan poikii ilman siipii. Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli menestys, niin yleisön kuin järjestäjienkin mielestä. "Tällaisellekin" Junnun konsertille oli selvä tilaus. Sen osoitti ne useampi sata kuulujaa, jotka konserttiin saapuivat.
Ohjelma
- Albatrossi
- Ystävän laulu
- Yksinäinen saarnipuu
- Sellasta elämä on
- Mies Itäsaariston
- Nobody knows
- Swing Low
- Jäit vierellein
- Ei multa mitään puutu
- Suomalainen rukous
- Rukous / Prayer of the Imperfect
- Syys surumielinen
- Tahtoisin tältä mereltä mennä
- Ääretön aava ympärilläin
- Kotkan poikii ilman siipii
Valokuvia Alkuun
2010
Albatrossin Siivellä Yhteislaulutilaisuus 8.7.2010
"Albatrossin Siivellä" yhteislaulutilaisuus veti jälleen satamäärin yleisöä Sapokan vesipuistoon.
Aurinkoinen ja lämmin kesäilta suosi jälleen tapahtumaa. Illan juontaja/laulattajana toimi Mikael Konttinen.
Mikaelin laulajanura on vasta alkutaipaleellaan, mutta silti hän on ehtinyt esiintyä tanssilavoilla, musikaaleissa, erilaisissa konserteissa ja yritysjuhlissa.
Mikael Konttinen nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun yli kaksi miljoonaa katsojaa näki hänet esiintymässä vuoden 2006 Itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa Kaartin Soittokunnan solistina.
Illan aikana Mikael esitti mm. Muisto vain jää, Vanha salakuljettaja Laitinen, Sellaista elämä on sekä kaksi omaa kappaletta Lokikirja ja Ota kiinni.
Paikallista "solistikaartia" edustivat tällä kertaa Titta Hakala ja Teemu Seppälä. Titta laulatti yleisöä mm. kappaleilla Käyn ahonlaitaa ja Albatrossi. Teemu puolestaan toimi esilaulajana kappaleissa Yksinäinen saarnipuu ja Varsinaiset seiväsmatkat.
Kun viimeinen kappale Kotkan poikii... laulettiin vajaan parin tunnin kuluttua tilaisuuden alkamisesta, kuului yleisöstä vielä kommentteja joko nyt pitää lopettaa. Kyseinen kommentti lupaa hyvää jatkossa, sillä "laulamisen nälkä" jäi vielä itämään.
Seuraava lauluseuran järjestämä tilaisuus on ke 28.7.2010 klo 19.00 Sapokan Vesipuistokonsertti. Silloin esiintyvät mm. Erkki Liikanen, Sami Hintsanen, Elina Hjelt, Titta Hakala, Jari Suviranta sekä Hyvän Tuulen Laulajat-kuoro. Lauluseuran bändiä tulee vahvistamaan Juha Björninen, kitara.
Kuvassa vas. Teemu Seppälä, Titta Hakala ja Mikael Konttinen.
Alkuun